Elias Koskimies, Ihmepoika

Ihmepoika_97241

Kustantaja: Gummerus

Sivuja: 191

Kustannusvuosi: 2014

 

 

Elias Koskimies on ohjaaja ja käsikirjoittaja, ja  Ihmepoika on hänen ensimmäinen romaaninsa. Lukukokemuksen jälkeen toivon, ettei se jää viimeiseksi.

Ihmepoika on rohkea omaelämänkerrallinen kuvaus kirjailijan nuoruudesta, ja tapahtumat sijoittuvat 80-luvun Pohjanmaalle. Tarinan päähenkilö on 14-vuotias poika, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa ja olla oma itsensä tuossa pienessä maalaiskylässä.  Hän kuuntelee, tanssii ja laulaa Madonnaa ja kietoo itsensä lohdullisiin haaveisiin tulevaisuudesta. Hän unelmoi sirkuksesta, muutosta New Yorkiin, megatähteydestä, kimaltavista naisten tolppakorkokengistä ja erityisesti vapaudesta – paikasta, jossa  kuka tahansa voi olla erilainen, omanlainen, naismies, miesnainen,  miesmies, naisnainen, sekoilija tai suuri diiva.

Poika elää  siirtymävaihetta, aikaa lapsuuden ja nuoruuden välillä. Tärkeää osaa elämässä näyttelee  talon takana sijaitseva Pikkumetsä, joka sulkee sisäänsä lukuisia seikkailuja ja leikkejä. Metsä muuntautuu milloin vampyyrien asuinpaikaksi, milloin sademetsäksi. Sieltä löytyy intiaanileiri, kannibaaliheimo, lumileopardeja ja zombeja. Kotona huoneen kätköissä on piilossa Barbie, jonka hiuksia värjätään ja kasvoja maalataan tusseilla eri trendien mukaan. Sitten toisaalla, toisina hetkinä on kotibileitä, Datsunin takapenkkejä,  suljettuja ovia, tupakkaa, alkoholia ja autiotaloja.

Tämän henkisen sekamelskan herkkä tasapaino järkyttyy totaalisesti, kun pojan isä sairastuu vakavasti. Tragedia sekoittaa perheen rytmin ja roolit, ja lisääntyvä kaaos ja murheelliset kokemukset ajavat pojan lopulta henkilökohtaiseen vallankumoukseen. Jokin elämänalue on kertakaikkiaan saatava järjestykseen; miksei sitten tunnistaisi ja tunnustaisi omaa identiteettiään itselleen ja kaikille rohkeasti.

Vaikka kirjan aihe on surullinen, kertomus ei sitä kuitenkaan ole. Siitä pitää huolen Koskimiehen hauska ja kepeä tyyli. Ja tämä tyyli ja Koskimiehen omaperäinen kieli on ehdottomasti kirjan upeinta antia.Kerronta on satiirinomaista kuvausta nuoruudesta, aivan kuin ajoittain  nuoren pojan pään sisässä olisikin se vanhempi Koskimies, joka tekee ne ironiset huomiot ympäröivästi maailmasta ja itsestä, eläen kuitenkin vahvasti siinä hetkessä ja sinä 14-vuotiaana poikana.  Ehkä lohdullisuus kaiken surun keskellä syntyykin juuri tästä vaikutelmasta – että kertomus on kuitenkin muistelma. Ja sellaisen ihmisen muistelma, joka tietää, että lopulta kaikki kääntyy kuitenkin hyvin. Luulen, että tämä on myös se asia, jonka  vuoksi kirja on luokiteltu aikuisten kirjaksi eikä nuorisokirjaksi.

Saatteko mitään tolkkua tästä? Ehkä ette, mutta puolustukseni minun pitää sanoa, että kirja ja sen tyyli  ovat jotakin hyvin omalaatuista, ainutlaatuista. Jotain, mihin en ole ennen törmännyt. Jotain, mitä on vaikea kuvailla.

Jotain, mikä pitää lukea itse.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s