Tove Jansson, Kuvanveistäjän tytär

resize

Ruotsinkielinen alkuteos: Bildhuggarens dotter, 1968

Kustantaja: Wsoy

Sivuja 132

 

Kummityttöni kysyi minulta taannoin, kuka on idolini. Hämmennykseltäni en keksinyt tuolloin mitään järkevää vastausta kysymykseen. Nyt  kun olen Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi ahminut taiteilijan tuotantoa ja elämäntarinaa eri muodoissa, luulen että osaisin vastata tuohon visaiseen kysymykseen. Olen kerta toisensa jälkeen haltioitunut Janssonin multilahjakkuudesta ja  elämänasenteesta, joka iskee suoraan sydämeen Ateneumin näyttelyssä, dokumenteissa sekä  hänen kirjoissaan.

Blogistani löytyy aiempi arvio Toven  hurmaavasta Kesäkirjasta. Kuvanveistäjän tytär on vähintään yhtä idyllinen, aistikas  ja  todentuntuinen; se on suora sukellus lapsuuden salaperäiseen maailmaan. Siinä pienen tytön mielikuvitusmaailma ja arjen realismi sekoittuvat hyvin taidokkaalla tavalla. Kirja on jonkin sortin omaelämänkerrallinen muistelma Toven lapsuudesta, mutta lopulta lukijan on mahdotonta tietää, mikä kirjan tapahtumista on todella tapahtunut  ja mikä ei. Todellisuus hämärtyy ja  pakenee lukijan otteesta kuin pilvi, jonka koillistuuli puhaltaa horisonttiin.

Kirja koostuu pienistä novelleista, jotka sijoittuvat Toven isän ateljeehen Helsinkiin, sekä meren keskelle  kesäiseen Pellinkiin. Tarinoissa vilahtelevat Toven äiti, kuvanveistäjä isä, ukki ja mummi sekä paljon muita todellisia hahmoja. Kaikkien tapahtumien keskellä seikkailee lähes omissa oloissaan ja omaan maailmaansa uppoutuneena pieni tyttö, joka tutkii  ja ihmettelee ympäristöään omalla jäljittelemättömällä tavallaan. Erityisen hienosti Jansson on onnistunut kuvaamaan  tätä ihmisen  sisäistä maailmaa, jonka muoto ja laatu muovaavat suhdettamme  ulkoiseen maailmaan. Kuinka suhtaudumme asioihin,  otamme maailman vastaan ja mitä annamme sille takaisin. Tämän kirjan pienen tytön päässä on paljon viisautta, lempeyttä, hyväksyntää, kokeilunhalua sekä oikeanlaista ylpeyttä ja itsevarmuutta.

Kirjan teksti on pettämätöntä ja taidokasta Tovea. Jokainen novelli on kuin proosaruno; jokainen lause on kaunis ja leikkisä. Kirjaa lukiessa voi haistaa meren tuoksut ja maistaa sen suolan huulillaan. Tai  voi kuulla isän balalaikan, tuntea kaakeliuunin lämmön ja haistaa öljylampun tuoksun. Kaikki tuntuu todelliselta, kosketeltavalta – ja jotenkin tutulta. Tarinat todellakin tuovat mieleen muumikirjat ja kirjaa lukiessa voi hyvin ymmärtää, mistä muumien maailma juontaa juurensa.

kuva Kari Visala

kuva Kari Visala

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s