Tiina Raevaara, Laukaisu

image.phpKirjailija: Tiina Raevaara
Kustantaja: Paasilinna
Sivumäärä: 120
Julkaisuvuosi: 2014

Olisin varmaan voinut valita lomalleni hiukan kevyempääkin luettavaa. Laukaisu kertoo perhesurmista. Se on karmaiseva.

Kirjassa käydään luettelon omaisesti läpi Suomessa tapahtuneita perhesurmia ja kuvataan yhden perheen kohtalokkaan päivän tapahtumat.

Tarina kerrotaan ulkopuolisen silmin. Kirjan kertoja on päähenkilön, Pauliinan, vanha lapsuuden ystävä, joka törmää Pauliinaan sattumalta tuona dramaattisena päivänä. Nämä ihmiset eivät ole pitäneet yhteyttä viiteentoista vuoteen, ja itse  tarinassa he viettävät yhdessä vain hetkisen. Kohtaavat, juovat kupposet kavia ja jatkavat omille teilleen.  Kertoja on myöhemmin ottanut päivän tapahtumista selvää ja haluaa kertoa Pauliinan tarinan maailmalle, meille, lukijoille.  JA verrata sitä muihin Suomessa tehtyihin perhesurmiin.

Läpi kirjan kertoja pohtii erilaisia syitä perhesurmien syntyyn. Ja pohtiessaan tuntuu arvostelevan kaikkea mahdollista. Hän näkee kodin epäjärjestyksen ja köyhyyden liittyvän perhesurmiin. Seuraavassa kappaleessa vauraus ja hienot puitteet nähdään liittyvän näihin. Toisessa kohdassa aloitekyvyttömyys nähdään mahdollisena syynä, toisessa taas liikaa kiirettä ja tekemistä syytetään asiasta. Kaiken yllä leijuu kertojan kysymys, miksi te ihmiset elätte näin? Miksi te valitsette elää näin?  Taustasyitä valintoihin ei pohdita, tai tuntuu ettei  halutakaan pohtia.

Kupsenkyläläisen äidinkin tekoa on mietitty ja selitetty. Psykiatrien mukaan äitien tekemien murhien taustana on usein altruistisia motiiveja, syvä depsessio tai psyykkinen sairaus. Hienoja termejä kaikki. Niistäkö siis Sarin, Katin ja Tomminkin äiti kärsi? Sairastui ulkomaalaisperäisiin sanoihin?

Ehkä kirjassa ei ole  haluttukaan pohtia yhteiskunnan mahdollisuuksia ehkäistä näitä tapahtumia. Ne nähdään osana ihmisyyttä.

Netin juoruämmät, rääpijöiksi minä heitä kutsun, eivät kuitenkaan ymmärrä ilmiön syvyyttä. Se on nimittäin sisäänrakennettu kulttuuriimme. Meitä ei olisi ilman lapsenmurhia, perhesurmia ja niiden aikomuksia. Miettikääpä Jeesusta ja Isä-Jumalaa. Tai Abrahamia ja Iisakia. Muslimeilla on oma vastaava tarinansa: profeetta Ibrahimin oli määrä surmata poikansa Ismael. 

Miteb Abraham ja Ibraham eroavat amerikkalaisesta Andrea Yatesista, joka luuli Saatanan puhuvan hänelle ja käskevän surmata perhee viisi lasta?

Entä koko länsimainen perintömme, niin kutsuttu sivistyksemme? Silkkaa verenvuodatusta. Kaikkien antiikin jumalien kantaisä, Uranos, sulki lapsensa vaimonsa Gaian kohtuun eikä päästänyt heitä pois. Hänen poikansa Kronos kuohitsi isänsä ja myöhemmin nielaisi lapsensa, vain Zeus jäi jäljelle. Zeus saattoi titaani Metisin raskaaksi ja söi hänet. Mikä väkivallan kulttuuri!  — Tällainen on sivistyksen taakka. Pidättekö te itseänne sivistyneinä?

Kirja ei ole juurikaan analyyttinen vaan on jollakin tapaa ihmisten valintoja syyllistävä. Siis niitä valintoja, joita tehdään vuosien mittaan, ja jotka lopulta  johtavat siihen järkyttävään hetkeen, jossa ei enää nähdä mitään järkevää ulospääsyä elämäntilanteesta.  Kertoja kysyy: Miksi te ihmiset elätte niin? Miksi te ette elä toisella tavalla? Miksi teette kaikesta niin vaikeaa? Ottakaa rennommin! Siksi kirja on niin lohduton.  Haluaisin ajatella, että valinnoille on taustasyitä. Joita voitaisiin yrittää ymmärtää ja sitä kautta ehkäistä. Että olisi joku kaava, joka voitaisiin tunnistaa.

En siis voi sanoa pitäneeni kirjasta. Mutta se on tietenkin vain minun kapea kokemukseni.  Koska en selvästikään  ymmärtänyt kirjaa. Enkä ymmärrä motiivia sen kirjoittamiseen. Mitä sillä halutaan sanoa?  Vai oliko tarkoituksenakin herättää tällaisia ajatuksia? Ehkä nostaa tapetille aivan eri asia; ihmisten tarve tirkistellä ja kauhistella asiaoita, ihmisten sensaation jano. Onko motiivina kirjalle  oikeastaan pohdiskella tätä ilmiötä? Ärsyttää lukijaa, nauraa suoraan lukijalle : ”ostitpas kirjan – halusit lukea nämä kauheudet! Suorastaan janosit niitä!  Kyllä draama ja sensaatiot aina myyvät. Se on nähty. Ihminen vaan on sellainen.”

Lukekaa mieluummin muiden arvosteluja tästä kirjasta, koska selvästikin kirja on tehnyt ison vaikutuksen arvostelijoihin ja moniin lukijoihin. Kirja on varmasti siis lukemisen arvoinen. Nähtävästi itselleni kokemus oli  vain aivan liian ahdistava, jotta voisin omalta osaltani sitä suositella. Mutta aInakin Järjellä ja tunteella – blogissa on hienosti kirjoitettu kirjasta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s