Paulo Coelho, Veronika päättää kuolla

HEIKO_Veronika_pätul_6289Veronikalla on elämässään kaikki näennäisesti järjestyksessä. Ja silti hän päättää kuolla.  Veronikalle  elämä tuntuu merkityksetömältä ja valmiiksi kirjoitetulta. Päivät toistuvat samanlaisina ja koko elämä tuntuu tyhjyydessään suorittamiselta.  Tulevat tunnit, päivät ja vuodet näkyvät tulevaisuudessa yllätyksetöminä ja siksi tarpeettomina. Ei ole mitään, minkä puolesta taistella. Mikään ei vaikuta tarpeeksi arvokkaalta säilytettäväksi. Ja siksi Veronika ottaa purkillisen unilääkkeitä.

Veronika ei kuole vaan herää mielisairaalassa. Hänen sydämensä on kuitenkin vaurioitunut ja hänelle annetaan vain muutamia päiviä elinaikaa. Näiden päivien aikana Veronika tutustuu sairaalan muihin potilaisiin ja alkaa näiden ihmisten tarinoiden kautta nähdä elämän arvokkuuden ja syyt omaan kurjuuteensa. Kaikkia potilaita tuntuu yhdistävän sama asia. KAikki kokevat, etteivät ole pystyneet vaikuttamaan omaan elämäänsä riittävästi ja ovat siksi ajautuneet umpikujaan. Veronika löytää elämän halunsa uudelleen ja hänen traaginen tilanteensa herättelee myös muista potilaita tarkastelemaan omaa tilannettaan tarkemmin. Jos ei ole mitään menetettävää, voi olla niin hullu kuin haluaa ja tehdä vapaammin ratkaisuja.

Tärkein sanoma kirjassa on ehkä se, että ihminen voi kuolla myös henkisesti eikä vain fyysisesti.  Ja että onnellisuutemme syntyy tietoisista valinnoista elämän ja tämän kuoleman välillä. Ihmisen on pyrittävä tuntemaan itsensä, kuunneltava omaa sisäistä ääntään ja  uskallettava tehdä omat ratkaisunsa ympäristön asettamista paineista huolimatta. On elettävä jokainen päivä uskaltaen, elämää syleillen ja arvostaen – niin kuin se olisi viimeisemme.

Kirjan käsittelemä aihe on minulle sinänsä tärkeä, että näytelmä, jota tällä hetkellä kirjoitan käsittelee hiukan näitä samoja aiheita. Joskin hyvin eri formaatissa ja ympäristössä… Aihe on minusta siis luonnollisesti hyvä. Ja tärkeä. Onnettomuutta voi olla niin monenlaista ja vauraus on tuonut  hyvinvointiyhteiskuntaamme mukanaan erilaista pahoinvointia ja toisenlaista eloonjäämiskamppailua. En kuitenkaan voi sanoa pitäneeni kirjasta juurikaan. Paulo Coelho on aina kirjoituksissaan niin paatoksellinen ja toistaa asiaansa niin tolkuttomasti, ettei lukijalle itselleen jää mitään pohdittavaa tai keksittävää. Kaikki ajatukset tarjotaan naurettavan valmiiksi pureskeltuina. Aivan kun saisi käteensä pinon aforismikortteja. Coelho puhuu aina ihmisen oman henkisen kasvun tärkeydestä. No antaisi sitten mahdollisuuden pohdiskeluun ,joka voisi johtaa jonkinlaiseen omaan oivallukseen. Tämänkin Coelhon jälkeen palaan jälleen siihen, että Alkemisti on todennäköisesti  kirjailijan ainoa kirja, jota voin lämpimästi suositella eteenpäin.

1374825_3590264411241_1363471625_n

Kuva Kari Visala

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s