Anton Tšehov, Lokki

Näytelmä on lyhyt, alle sata sivua, mutta minulla meni sen lukemiseen useita päiviä. Teksti on niin kaunista, niin täynnä merkityksiä ja ajatuksia, että se ansaitsee pohdiskelevan lukutahdin. Lokki on todella surumielinen ja viipyilevä teos, joka jättää lukijansa ajattelemaan. Henkilöt ovat monikerroksisia ja aitoja ja ne tarjoavat mahdollisuuden itsetutkiskeluun, maailman tarkasteluun.

401813_3106434755802_2145247574_n

Näytelmä sijoituu Venäjän maaseudulle, jossa joukko ihmisiä viettää kesäpäiviä huvilalla. Tarinaa kuljettaa dialogi, joka esittelee ihmisten  toiveita, pelkoja, mahdollisuuksia ja valintoja.  Tapahtumia tai vauhdikkaita juonenkäänteitä ei juurikaan ole. Tunnelma on seisahtunut, jännitteinen ja odottava.  Henkilöt vellovat pinnallisissa ongelmissaan ja kuluttavat aikaansa päämäärättömästi. He rakastuvat vääriin ihmisiin, riutuvat yksipuolisessa rakkaudessaan ja pelossaan toteuttaa unelmiaan. Ne jotka ovat saavuttaneet jotain, vahtivat tonttiaan ja sokeutuvat siitä kykenemättä todelliseen lähimmäisenrakkauteen. Suojelevat pinnallista elämäänsä.

Hahmoja on  kolmetoista. On unelmien ja haaveiden voimalla elävät nuorukaiset; kirjailijan uraa aloitteleva Konstantin Gavrilovitš Treplev, näyttelijätären urasta haaveileva Nina Mihailovna Zaretšnaja sekä tilanhoitajan tytär Maša. Nuorten haaveita peilataan uransa huipulla liihottaviin keski-ikäisiin näyttelijätär Irina Nikolajevna Arkadinaan ja kirjailija Boris Aleksejevitš Trigoriin. Muun seurapiirin muodostavat Arkadinan veli, tilanhoitaja vaimoineen, lääkäri sekä opettaja, ja lisäksi taustalla vilahtelee palvelusväkeä.

998564_3308607730000_2054053068_n

Näytelmässä nuori kirjailija ja aloitteleva näyttelijätär kohtaavat vastustusta ennen kuin heidän uransa  on  edes alkanut. Heidän haaveitaan halveksitaan eikä niitä oteta vakavasti, ja nuorilla vaikuttaa olevan  vahva tarve näyttää epäilijöiden ajatukset virheellisiksi.  He toteuttavat unelmansa, ainakin teorian tasolla, ja kuitenkin löytävät itsensä entistä onnettomanpina elämiensä keskeltä. Lopulta  mieleeni jääkin kysymys, mikä on haaveiden lopullinen motiivi. Ovatko nämä todellisia unelmia vai kiihkeää hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen kaipuuta? Ovatko haaveetkin vain lumetta, elämän suurta näytelmää? Tunteeko ihminen edes itseään?

Sorinin tilanhoitajan tytär, Maša, eroaa muista näytelmän nuorukaisista. Hän  pyrkii suhtautumaan elämään realistisesti ja tekemään järkiratkaisuja elämässään turhan unelmoinnin sijaan. Niinpä hän nai Semjon Semjonovitš Medvedenkon, Mašaan rakastuneen, mutta valjun opettajan. Näytelmän lopussa Mašan elämä on asettunut odotettuihin uomiinsa, perheen perustamiseen, lapsen hoitoon ja arkisiin askareihinsa. Mutta yhtä surullinen on hänenkin tarinansa  päätepiste kuin muidenkin näytelmän hahmojen. Maša ei ole päässyt syvimmistä toiveistaan ja rakkaudestaan Konstantin Gavrilovitš Trepleviä kohtaan. Saavutettu tasainen ja ennalta-arvattava elämä sekä tylsä aviomies ovat katkeroittaneet Mašan ilkeyksiä latelevaksi nalkuttavaksi vaimoksi. Kuinka surullista on seurata miten hän ostaa itselleen pieniä paloja onnea (tai unohdusta) lähettämällä miehensä lasta hoitamaan ja jäämällä itse pelaamaan korttia ystäviensä kanssa. Samalla hukuttaen murheensa pulloon.

Pääseekö ihminen ikinä ajatuksistaan? Voiko ihminen hallita elämäänsä? Kieltää itsensä, muuttaa haaveitaan? Vai onko parempi tavoitella haaveitaan, vaikka haaveena olisi saada kuu taivaalta?

Anton Tšehov hymyilee katkerasti sivistyneistön ja aristokraattien ongelmille. Nämä ihmiset ovat kaukana eloonjäämiskamppailusta. Elämä on vaurasta ja avoinna mahdollisuuksia, mutta kukaan ei ole onnellinen. Kuitenkin ongelmat ovat todellisia ja surut voimakkaita kokijoilleen. Ei ihminen voi mitään luonnolleen. Se sopeutuu aina kaikkeen, myös hyvinvointiin. Ja koska on ajattelija, se tuo maailmaan (myös vauraaseenkin) ajatuksensa ja dilemmansa. Ehkä ihminen pyrkii stabiiliuteen, mutta lopultakin nauttii enemmän matkasta. Silloin kai tärkeintä on, että on haaveita, joita kohti pyrkiä. Aina ja tarvittaessa uusia.

1477539_3731451580832_5835876_n

 

Kuvat Kari Visala

Mainokset

2 thoughts on “Anton Tšehov, Lokki

  1. Hei! Onko sinulla Antos tsehovin Lokki? Poikani menee pyrkimään teatterikouluun ja nyt tämä näytelmä pitäisi löytyä mahd. pian,jotta hän voi harjoitella.
    yt. Outi-Sofia Lindberg outisofialindberg2@gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s