Tuomas Kyrö, Liitto

resize-2Tuomas Kyrö, Liitto 2005

Kustantaja: Wsoy

Sivuja: 390

Kuunteletteko äänikirjoja? Minä kuuntelen ja nautin niistä suunnattomasti. Kuunteleminen luo erilaisen tunnelman kuin lukeminen. Se jotenkin rauhoittaa, ja kaikki tolkuton häslääminen pysähtyy hetkeksi. Maailma ympärillä on hiljainen, ja kuulokkeet päässä kävellessä  tuntuu kuin olisi kaikelta suojassa. Niin kuin sukeltaisi veden alle, tai ryömisi lumiluolaan.

Tutustuin äänikirjojen maailmaan useita vuosia sitten, kun kuljin pitkää työmatkaa yksinäni autolla. Kun työpaikka löytyi lähempää, unohtuivat äänikirjat. Olen kuitenkin kaivannut kuuntelemista. Jostain syystä mieleeni ei ole aiemmin juolahtanut, että  kirjoja voisi kuunnella muutenkin, kuin autossa, työmatkalla. Joululomalla latasin vihdoin puhelimeeni Elisan kirjasovelluksen ja ostin kaupasta ensimmäisen äänikirjan puhelimeeni, Tuomas Kyrön Liiton. Kinkun sulatus sujui kuin itsestään pitkillä kävelylenkeillä kuulokkeet päässä. Nyt voin palata lomaltani töihin solakkana ja yhtä kirjaa sivistyneempänä. Kerrassaan mainiota!

Ja mainiota oli myöskin, että Tuomas Kyrön Liitto oli tarjouksessa. Muuten en siihen olisi tarttunut. Minulla on ollut kummallinen ennakkoluuloisuus herran kirjoja kohtaan, perustuen radiosta kuulemiini pätkiin Mielensäpahoittajasta. Mitään en  ole aiemmin Kyröltä lukenut ja sikäli ennakkoluuloni on täysin oikeuttamaton ja tarpeeton. Mutta hyvänen aika sentään kun tämä oli hyvä kirja!

Liitto kertoo sota-ajan Suomesta ja sijoituu vuosiin 1938 – 1958, mutta se ei kuvaa rintaman tapahtumia.  Sen sijaan se  kertoo kotiin jääneistä ja heidän erilaisesta henkiinjäämistaistelustaan. Näille ihmisille sota on yksityinen. Rintamalinjat, sotastrategiat ja -tavoitteet ovat kovin kaukausia asioita. Oleellista on, mistä saadaan perunat päivän soppaan ja miten selvitään kireistä pakkasöistä kylmässä talossa. Miten hoidetaan yksin lapsi, dementoitunut anoppi ja kokonainen maatila elikkoineen ja peltoineen? Miten säilytetään järki ja terveys, miten unelmille käy? Kun kaukaisuudessa maat solmivat liittoja sodan ratkaisemiseksi, nämä ihmiset solmivat erilaisia liittoja keskenään autaakseen toisiaan, pysyäkseen hengissä.

Kyrön teksti on taidokkaasti kaunista ja elävää.  Henkilöhahmot ovat aitoja  ja niiden kerroksellisuuden vuoksi hyvin uskottavia. Kyrö kuvailee tarkkanäköisesti ihmisten luonteenlaatuja, avioliittoa ja ihmisten välistä kanssakäymistä ymmärryksineen ja väärinymmärryksineen. Aihe on  vakava, mutta syvällä Kyrön hahmoissa piilee toivo aina vaikeimmillakin hetkillä, ja se välittyy lukijalle jatkuvasti tekstin takaa. Tämä antaa kirjaan kepeämmän poljennon kuin aihe antaa odottaa. Ja  teksti etenee kuin siivillä. Kertakaikkisen mestarillista tekstiä. Tätä voi vain nöyryydellä ihailla.

Mainokset

Anton Tšehov, Lokki

Näytelmä on lyhyt, alle sata sivua, mutta minulla meni sen lukemiseen useita päiviä. Teksti on niin kaunista, niin täynnä merkityksiä ja ajatuksia, että se ansaitsee pohdiskelevan lukutahdin. Lokki on todella surumielinen ja viipyilevä teos, joka jättää lukijansa ajattelemaan. Henkilöt ovat monikerroksisia ja aitoja ja ne tarjoavat mahdollisuuden itsetutkiskeluun, maailman tarkasteluun.

401813_3106434755802_2145247574_n

Näytelmä sijoituu Venäjän maaseudulle, jossa joukko ihmisiä viettää kesäpäiviä huvilalla. Tarinaa kuljettaa dialogi, joka esittelee ihmisten  toiveita, pelkoja, mahdollisuuksia ja valintoja.  Tapahtumia tai vauhdikkaita juonenkäänteitä ei juurikaan ole. Tunnelma on seisahtunut, jännitteinen ja odottava.  Henkilöt vellovat pinnallisissa ongelmissaan ja kuluttavat aikaansa päämäärättömästi. He rakastuvat vääriin ihmisiin, riutuvat yksipuolisessa rakkaudessaan ja pelossaan toteuttaa unelmiaan. Ne jotka ovat saavuttaneet jotain, vahtivat tonttiaan ja sokeutuvat siitä kykenemättä todelliseen lähimmäisenrakkauteen. Suojelevat pinnallista elämäänsä.

Hahmoja on  kolmetoista. On unelmien ja haaveiden voimalla elävät nuorukaiset; kirjailijan uraa aloitteleva Konstantin Gavrilovitš Treplev, näyttelijätären urasta haaveileva Nina Mihailovna Zaretšnaja sekä tilanhoitajan tytär Maša. Nuorten haaveita peilataan uransa huipulla liihottaviin keski-ikäisiin näyttelijätär Irina Nikolajevna Arkadinaan ja kirjailija Boris Aleksejevitš Trigoriin. Muun seurapiirin muodostavat Arkadinan veli, tilanhoitaja vaimoineen, lääkäri sekä opettaja, ja lisäksi taustalla vilahtelee palvelusväkeä.

998564_3308607730000_2054053068_n

Näytelmässä nuori kirjailija ja aloitteleva näyttelijätär kohtaavat vastustusta ennen kuin heidän uransa  on  edes alkanut. Heidän haaveitaan halveksitaan eikä niitä oteta vakavasti, ja nuorilla vaikuttaa olevan  vahva tarve näyttää epäilijöiden ajatukset virheellisiksi.  He toteuttavat unelmansa, ainakin teorian tasolla, ja kuitenkin löytävät itsensä entistä onnettomanpina elämiensä keskeltä. Lopulta  mieleeni jääkin kysymys, mikä on haaveiden lopullinen motiivi. Ovatko nämä todellisia unelmia vai kiihkeää hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen kaipuuta? Ovatko haaveetkin vain lumetta, elämän suurta näytelmää? Tunteeko ihminen edes itseään?

Sorinin tilanhoitajan tytär, Maša, eroaa muista näytelmän nuorukaisista. Hän  pyrkii suhtautumaan elämään realistisesti ja tekemään järkiratkaisuja elämässään turhan unelmoinnin sijaan. Niinpä hän nai Semjon Semjonovitš Medvedenkon, Mašaan rakastuneen, mutta valjun opettajan. Näytelmän lopussa Mašan elämä on asettunut odotettuihin uomiinsa, perheen perustamiseen, lapsen hoitoon ja arkisiin askareihinsa. Mutta yhtä surullinen on hänenkin tarinansa  päätepiste kuin muidenkin näytelmän hahmojen. Maša ei ole päässyt syvimmistä toiveistaan ja rakkaudestaan Konstantin Gavrilovitš Trepleviä kohtaan. Saavutettu tasainen ja ennalta-arvattava elämä sekä tylsä aviomies ovat katkeroittaneet Mašan ilkeyksiä latelevaksi nalkuttavaksi vaimoksi. Kuinka surullista on seurata miten hän ostaa itselleen pieniä paloja onnea (tai unohdusta) lähettämällä miehensä lasta hoitamaan ja jäämällä itse pelaamaan korttia ystäviensä kanssa. Samalla hukuttaen murheensa pulloon.

Pääseekö ihminen ikinä ajatuksistaan? Voiko ihminen hallita elämäänsä? Kieltää itsensä, muuttaa haaveitaan? Vai onko parempi tavoitella haaveitaan, vaikka haaveena olisi saada kuu taivaalta?

Anton Tšehov hymyilee katkerasti sivistyneistön ja aristokraattien ongelmille. Nämä ihmiset ovat kaukana eloonjäämiskamppailusta. Elämä on vaurasta ja avoinna mahdollisuuksia, mutta kukaan ei ole onnellinen. Kuitenkin ongelmat ovat todellisia ja surut voimakkaita kokijoilleen. Ei ihminen voi mitään luonnolleen. Se sopeutuu aina kaikkeen, myös hyvinvointiin. Ja koska on ajattelija, se tuo maailmaan (myös vauraaseenkin) ajatuksensa ja dilemmansa. Ehkä ihminen pyrkii stabiiliuteen, mutta lopultakin nauttii enemmän matkasta. Silloin kai tärkeintä on, että on haaveita, joita kohti pyrkiä. Aina ja tarvittaessa uusia.

1477539_3731451580832_5835876_n

 

Kuvat Kari Visala